Liikkuminen Lontoossa

Lontoon liikenne ja sen välineet ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa. Tämän kun vielä yhdistää vasemmanpuoleiseen liikenteeseen niin iso osa Lontoon kulttuurista on käsitelty.

Kaksinkertaiset punaiset Bussit (double deckers) ovat Lontoon ylpeys ja symboli. Niitä ei tapaa juuri missään muualla kuin korkeintaan kiertoajeluun tarkoitettuina busseina. Lontoossa niitä on suuri osa. Alunperin niiden tarkoitus on ollut helpottaa ruuhkaista Lontoota ja saada yhteen ajoneuvoon enemmän matkustajia. Siis ilman, että ajoneuvoa pitäisi pidentää tai leventää.

Jos hankit metroon matkakortin, niin samalla kortilla voi myös matkustaa busseissa.
Lontoon metro, underground, on varmaan tunnetuin maanalainen maailmalla. Tiedetään jonkun tatuoineen jopa sen kartan iholleen. Joka tapauksessa Lontoon metro on paras tapa liikkua kaupungissa. Nopein, halvin ja luotettavin. Tosin ruuhka-aikoina joitakin asemia joudutaan sulkemaan. Lisäksi viikonloppuina joitakin linjoja voi olla pois käytöstä.

Metroa varten kannattaa hankkia metrokortti, johon voi ladata joko matkapäiviä tai rahaa. Matkapäivien lataaminen (Travelcard) on turistille huolettomampi tapa kulkea.

Lontoon taksi maailman paras. Tämä on todettu monissa tutkimuksissa. Kuljettajan ja ajoneuvon kelpoisuusvaatimukset ovat maailmankuulut. Kuljettajaksi aikovat joutuu opiskelemaan The Knowledgea jopa useita vuosia. Taksiautoksi ei kelpaa mikään sarjavalmisteinen Audi tai Volvo. Lontoon taksi on oma automerkkinsä, niin tiukat ovat ajoneuvon kelpoisuusvaatimukset.