Lontoon tiedemuseo

Lontoon tiedemuseo - Science Museum

Lontoon Science Museum on tieteeseen ja tekniikkaan erikoistuva museo aivan miljoonakaupungin keskustassa. Sen suojissa pääset tutustumaan maailman huippukeksintöihin ja tekniikan ihmeisiin, ja onpa joukkoon eksynyt jopa suomalaisväriäkin. Kensingtonin kaupunginosasta löytyvä tiedemuseo on peräisin jo vuodelta 1857, ja toimi alkujaan nimellä Patenttimuseo. Ensimmäinen kokoelma koostui kuninkaallisen tiedekunnan, vuoden 1851 Lontoon maailmannäyttelyn, ja patenttiviraston museon esineistöstä.

Älä muuten erehdy luulemaan museota mitättömäksi laitokseksi, sillä sen ovet aukeavat vuosittain lähes 3 miljoonaa kertaa, ja se onkin koko Euroopan mittakaavassa alansa rakastetuin. Museo on koti yli 300 000 esineelle, joiden joukosta erottuvat Stephensonin Rocket-höyryveturi, James Watsonin luoma DNA-malli, 10 000 vuotta aikaa näyttävä Clock of the Long Now, Apollo 10 komentomoduuli ja sitä suomalaista väriä antaa muuten Mika Häkkisen aikoinaan kolaroima Formula 1 -auto. Tarjolla on niin tietotekniikan, meteorologian, maanviljelyn, meriteknologian, avaruustutkimuksen ja muiden mielenkiintoisten alojen kermaa.

Lapsille Science Museum tarjoaa heidän mieleistään kekseliästä puuhaa, ja mahdollisuuden sytyttää se nukkuva tiedonliekki. IMAX-elokuvateatteri esittää lähes kirjaimellisesti mukaansa tempaavia 3D-esityksiä, ja lääketieteen historiasta kertova osasto esittää sinulle, millä konstein esi-isiäsi hoidettiin viimeisten 3 000 vuoden aikana.

Ja mikä parasta, tähänkin lontoolaiseen julkiseen museoon on ihan ilmainen sisäänpääsy. Erikoisnäyttelyiden katselemisesta saatetaan kuitenkin veloittaa, ja IMAX-esitykset ovat maksullisia. Tieteen ja tekniikan ihmeiden väsyttämät vieraat voivat tankata voimia museon kahvilassa ja ostaa sitten jotain muistoksi sen omasta museokaupasta. Museon ovet ovat avoinna päivittäin kello 10 – 19. Lähin metroasema on South Kensington.

3 kommenttia:

  1. Vautsi, tiedemuseo kuulostaa loistavalta kohteelta koko perheelle, koska lapsia on vaikea saada viihtymään Lontoonkaan museoissa. Lapsikohteita toki mutten kaupungissa riittää, viime reissulla oltiin Lontoon akvaariolla ja London Eye -maailmanpyörässä pyörimässä, mutta se oli turhan kallista lystiä.

    VastaaPoista
  2. Kaksijalkainen kala9. lokakuuta 2014 klo 5.13

    Ennakkovarauksella tosiaan säästää noin 20 % verran, mikä tarkoittaa keskivertoperheen kohdalla jo suurta summaa. Lontoohan ei ole mikään halpa kaupunki, joten noiden pääsymaksujen kanssa kannattaa olla fiksu, tai koettaa soluttaa ne osaksi London Passia, jos sellaisen ostaa. Itse akvaario on loistavasti toteutettu paikka, jossa tuntee olevansa itsekin jonkinlainen merenelävä.. .kaksijalan sellainen. Ne rauskut, hait ja pingviinien temput oli varsinaisia vetonauloja ja tekivät kokemuksesta ikimuistoisen.

    VastaaPoista
  3. Tiedemuseo on todella nasta kohde, itse käväisen siellä jokaisella Lontoon lomallani. Koska kyseessä ovat olleet viikonloppumatkat, en ole yhdessä kohteessa koko päivää viitsinyt viettää, ja siksi Tiedemuseossakin on edelleen paljon itselleni uutta ja mielenkiintoista jäljellä. Parasta asiassa on se, että tähänkin museoon on ilmainen sisäänpääsy, joten lapset kainaloon ja tutustumaan ihmiskunnan suuriin saavutuksiin!

    VastaaPoista